Tiistaikerhon blogi

Kurjen puuttuvat siipituet puuvalmiina

Maanantai 10.7.2017 - Tiistaikerholainen

Helmikuussa kirjoitin I.V.L. K.1 Kurjen neljän puuttuvan siipituen eli streevan rakentamisen alkamisesta. Siipitukia on kaikkiaan kuusi eli kolme ylätasoisen Kurjen kummallekin siivelle. Kaksi alkuperäistä tukea löytyivät käyttöömme Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta ja ne tuotiin Tiistaikerhossa kunnostettavaksi. Mutta nuo neljä puuttuvaa piti rakentaa.

Helmikuussa alkanut työ on saatu kesäkuun loppuun mennessä vaiheeseen, jossa uudet siipituet ovat puuvalmiit. Se tarkoittaa, että streevat on vaneriverhoiltuja ja siltä osin jo maalattavissa. Kesken on kuitenkin streevojen päihin tulevien metallikiinnikkeiden tekeminen.

Kurjen vaneriverhoillun streevan rakenne on sellainen, että siipituen tukirankana on 51,5 mm paksuinen teräsputki. Tähän putkeen kiinnitettiin ensin 50 x 50 mm paksuisesta puusta muotoiltu johtoreuna eli torsio. Tämän jälkeen runkoputken vastapuolelle kiinnitettiin kaaret, joiden päihin liimattiin poikkileikkaukseltaan kolmion muotoon viistetty jättöreunalista. Siipitukien päät saivat vielä profiloidut puiset päätykappaleet.

Alkuperäisistä vaurioituneista siipituista ilmeni, että ne oli verhoiltu 1,2 mm paksusta vanerista. Saman paksuista vaneria käytettiin myös uusien siipitukien verhoilussa. Kun streevan ympärysmitta on 37 cm, leikattiin 140x140 kokoisesta vanerista kahden sentin työstövaralla 39 cm leveitä kaistaleita verhoiluvuodiksi.

Ennen kuin vanerivuotia voitiin kiinnittää streevaan, ne oli muokattava koveriksi vastaten streevan profiilin muotoa. Muokkaaminen tehtiin upottamalla vanerit yksitellen vesisaaviin. Muutaman päivän liotuksen jälkeen vanerit kiinnitettiin puristimilla streevan profiiliin veistetyn puupalkin ympärille. Kuivuttuaan vanerit irrotettiin muotista, jolloin todettiin niiden muokkautuneen hyvin muotin mukaiseksi. Koska streevat ovat joko 262 tai 273 sentin pituisia ja vanerivuodat 140 cm pitkiä, kunkin streevaan verhoiluun tarvittiin kaksi peräkkäin toisiinsa puskusaumalla kiinnittyvää vanerivuotaa.

Aloitettiin ensimmäisen uuden streevan toisen pään verhoilu liimaamalla muotoonsa taivutettu vanerivuota ensin kiinni streevan puiseen johtoreunaan. Liimana verhoilussa käytettiin joko Erikeeper Plus tai Cascol Outdoor -puuliimaa. Jotta vaneri saatiin tiiviisti kiinni johtoreunaan, se puristettiin johtoreunaa vasten tukevalla puulistalla. Puulista ruuvattiin vanerin läpi johtoreunaan kiinni kolmella ruuvilla. Myöhemmin ruuvien johtoreunaan jättämät pienet reiät tulpattiin puutapilla umpeen.

Kun vuodan liimaus johtoreunaan oli kuivunut, aloitettiin vanerivuodan liimaaminen streevaan kaariin kylki kerrallaan. Ennen liimaamista vanerivuodan sisäpinnalle piirrettiin kaarien ja jättöreunalistan paikat. Tämän jälkeen vanerin sisäpinnat suojalakattiin jättämällä rajatut kaarien ja jättöreunalistan kohdat lakkaamatta. Lakkana käytettiin Le Tonkinois -lakkaa.

Kaariin porattiin vielä vanerin läpi alustavat reiät liimauksen varmistaville nauloille. Poratuilla rei’illä estetään kaarien halkeaminen vanerivuotaa kaariin naulattaessa. Reiät porattiin vanerin läpi myös jättöreunan listaan. Tällainen varmistusnaulaus oli tehty myös alkuperäisiin siipitukiin.

Nyt liima voitiin levittää kaariin ja jättöreunan listaan ja vanerivuodan ensimmäinen kylki painaa tiiviisti kaaria vasten.  Samalla aloitettiin vanerivuodan naulaaminen kiinni kaariin. Naulaus tehtiin 10 mm pituisilla nauloilla. Naulan kannat upotettiin vanerin pinnan tasoon napsauttamalla niitä metallipuikolla.

Vanerin liimaamiseksi ja naulaamiseksi tiiviisti jättöreunalistaan jättöreunan alle laitettiin tueksi koko vanerivuodan pituinen puulista. Tämän jälkeen vanerin reuna naulattiin kiinni jättöreunalistaan puolentoista sentin naulavälein ja sentin päästä jättöreunasta. Samalla jättöreuna naulautui tiiviisti kiinni alla olevaan puulistaan.  Liimauksen kuivuttua jättöreunan alla oleva puulista irrotettiin varovasti naulauksesta. Jättöreunan läpi törröttäneet naulat katkaistiin ja hiottiin jättöreunan pinnan tasoon.

Aluksi olimme kokeilleet vanerin liimausta jättöreunaan puristamalla liimattava vanerivuota siihen kiinni kahden listan välissä. Tulos oli kuitenkin epätyydyttävä, koska vanerin reuna ei kokomatkaltaan liimautunut kunnolla jättöreunaan vaan vähän ”irvisteli”.  Tämän vuoksi muutimme kiinnittämisen menettelytavan edellä kerrotuksi. Kun vanerivuodan ensimmäinen kylki oli saatu liimattua paikoilleen, meneteltiin vastaavasti vanerin toisen kyljen kiinnittämisessä ja näin streevan yksi pää oli saatu alustavasti verhoiltua.

Aloitettiin streevan toisen puoliskon vaneriverhoilu, jota varten oli jo valmiiksi määrämittaan leikattuja vanereita liotettu vesisaavissa ja kuivattu muotissa kourumaiseksi streevan profiilin muotoon. Streevan toisen pään verhoilu toteutettiin edellä selostetulla tavalla. Verhoilu sujuikin nyt joutuisammin, kun streevan verhoilusta oli jo saatu kokemusta.

Streevan kaksi vanerivuotaa kiinnittyy streevan keskellä toisiinsa puskusaumalla. Jotta puskusauma saatiin siistiksi ja sileäksi, se täytettiin sahanpurusta ja liimasta sekoitetulla massalla. Massan kuivuttua sauma hiottiin tasaiseksi eikä saumaa enää erottanut.

Viimeisenä streevan verhoiluun liittyvänä työnä siistittiin vaneriverhoilun reunat streevan päissä sekä höylättiin streevan jättöreunasta pois ylimääräinen verhoiluvaneri. Jättöreuna myös hiottiin teräväksi. Samoin hiottiin vielä viilalla verhoiluvanerin kiinnityksen varmistaneiden naulojen kannat vanerin pinnan tasoon.  Siipisalko oli näin saatu puutyöltään valmiiksi.

Edellä selostetulla tavalla verhoiltiin kolme muutakin uuttaa Kurjen siiven siipitukea eli streevaa. Kun streevojen päihin tulevat metallikiinnikkeet ja korvakkeet valmistuvat ja saadaan asennettua streevojen päihin, on streevojen maalauksen vuoro. Hopeapronssilakalla tehtävä maalaus tulee ajankohtaiseksi syksyllä.

Kurjen matkustamoon alkuperäisen mukaiset istuinpehmusteet

Sunnuntai 25.6.2017 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa jo vuoden verran konservointitoimien kohteena olleen I.V.L. K.1 Kurki -koneen melkeinpä ylellinen kahden hengen matkustamo on säilynyt ihmeteltävän hyvässä kunnossa. Matkustamon seinät ovat yläosaltaan nahkapäällysteiset ja alaosaltaan verhoiltu kokolattiamaton tyyppisellä kankaalla. Matkustajille tarkoitettu istuin on kuin pehmeä nahkanojatuoli. Tai oli, sillä Istuinpehmusteet ovat valitettavasti kadonneet koneen varastoinnin aikana. Samoin ovat kadonneet ikkunoiden reunalistan alta pilkottaneet kankaiset koristenauhat.

Vaikuttaa siltä, että Suomenlinnassa 1920-luvulta 1930-luvun alkupuolelle toiminut Ilmailuvoimien Lentokonetehdas (vuodesta 1927 Valtion Lentokonetehdas) oli panostanut koneen matkustamon varustukseen markkinoinnillisista syistä. Kurkihan suunniteltiin alun perin siviilikäyttöä ajatellen ja sitä tarjottiin sittemmin Ilmavoimille yhteyskoneeksi. Kurki ei kuitenkaan lopulta ostajia vakuuttanut ja jäi prototyypiksi.

Jo 90-vuotiaan Kurjen matkustamon alkuperäisille nahka- ja kangasverhoilluille seinille ei tarvitse tehdä merkittäviä konservointitoimia. Sen sijaan istuimeen olisi hyvä saada uudet pehmusteet. Moiseen tehtävään ei kuitenkaan voi ryhtyä ilman todisteita siitä, millainen pehmuste on alun perin ollut. Kurjen piirustuksista ei tähän ole apua, koska niitä ei ole löytynyt. Onneksi kuitenkin löytyi avuksi valokuva. Valokuvat ovatkin tärkeässä asemassa konservointien tai entisöintien lähteinä.

Suomen Ilmailumuseon kokoelmasta löytyneessä Kurjen valokuvassa on matkustamon ovi auki avaten näkymän matkustamoon. Valokuva paljastaa sen verran paljon istuimen istuinosan sekä selkänojan pehmustetta, että syntyi uskallus matkustamon varustamiseksi valokuvan mukaisilla uusilla pehmusteilla. Vaan kukapa tekijäksi, sillä ihan kaikkeen eivät Ilmailumuseoyhdistys ry:n tiistaikerholaisetkaan veny?

Ratkaisu löytyi Ammattiopisto Tavastian verhoilun oppimisalasta. Tavastiassa on viime keväästä lähtien ollut uudelleen maalattavana Tiistaikerhossa entisöitävänä olevan Valmet Tuuli III:n runko sekä siivet ja tätä kautta löytyi yhteys verhoilun oppimisalaan. Siellä ehdotus Kurjen istuinpehmusteiden tekemiseksi oppilastyönä otettiin innostuneena vastaan. Niinpä viime syksynä joukko oppilaita, verhoilun opettaja Virve Juolan johdolla, saapui Suomen Ilmailumuseolle tutustumaan Kurkeen ja mittaamaan matkustamon istuimen tehdäkseen uudet pehmusteet.

Loppukeväästä saimme tietää, että oppilastyönä tehtävät pehmusteet olisivat valmistuneet ja tekijät olisivat tulossa museolle ne asentamaan. Pehmusteet oli tehty Ammattiopisto Tavastiassa vanhoja materiaaleja ja työtapoja noudattaen. Pehmusteiden päälipuoli on nahkaa ja alapuoli pellavakangasta. Selkänojan pehmusteen nahkaan tehtiin alkuperäisen mukaiset vinosaumaukset ja saumausten risteämiskohtaan neliön muotoiset nahkapäällysteiset napit. Lisäksi selkänojan pehmusteen yläreunaan tehtiin kiinnityslieve painonapeille eli neppareille, jolla alun perinkin pehmuste oli matkustamon selkänojan yläreunan nahkareunukseen kiinnitetty.

Istuimen ja selkänojan pehmustemateriaaliksi oli Tavastiassa valittu hevosenjouhi. Jouhi on vanha perinteinen pehmustemateriaali ja se kestää hyvin kosteutta eikä homehdu. Hevosenjouhipehmusteita varten tehtiin omat pellavakankaiset pussit. Jouhilla täytetyt pussit ommeltiin nahkasta ja pellavasta tehtyjen istuinosan ja selkänojan pehmustepussien sisään.

Vanhassa valokuvassa näkyi myös nahkainen oven sisäpuolella roikkuva vedin.  Sekin oli kadonnut jonnekin. Vetimen avulla matkustamon oven sai vedettyä kiinni matkustamosta käsin. Valokuvasta käy myös ilmi, että vedin on nahkapunosta, jonka päässä on paksunnos eli mitä ilmeisimmin punoksen sisässä oleva puupallo.  Niinpä myös oppilastyönä tehty uusi vedin on nahkapunosta päätypalloineen.

Tiistaina 6. kesäkuuta olikin sitten Kurjen juhlapäivä, kun Ammattiopisto Tavastian opiskelijat opettajansa kanssa saapuivat Suomen Ilmailumuseolle asentaakseen pehmusteet ja vetimen Kurjen matkustamoon. Kurjen matkustamon uudet istuimen pehmusteet sopivat paikalleen kuin valettu. Jonkinlainen yllätys oli, että selkänojan pehmusteen yläreunaan laitetut painnappien vastinkappaleetkin sopivat täsmälleen istuimen yläreunan vuodelta 1927 oleviin vastinpareihinsa. Jonkinmoista nepparien koon standardoimista sanoisin!

Kun pehmusteet ja nahkapunoksinen vedin oli asennettu paikoilleen, istuimen pehmusteet tietysti koeistuttiin. Siinä tuli sitten samalla otettua Kurjen matkustamosta ”kylmät tyypit”.

Kiitos Ammattiopisto Tavastian oppilaille ja opettaja Virve Juolalle erinomaisesta panoksesta I.V.L. K1. Kurki -koneen matkustamon entisöimiseksi.

Historiallinen kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto, muut kuvat: Lassi Karivalo.

Kurjen tuulilasit saivat alumiinireunuksensa

Sunnuntai 14.5.2017 - Tiistaikerholainen

Syyskaudella 2016 asennettiin Tiistaikerhossa I.V.L. K. 1 Kurjen ohjaamon ja matkustamon tuulilaseihin uudet polykarbonaattipleksit. Alkuperäiset ja ajan saatossa tuhoutuneet oli tehty selluloidista. Lisäksi tuulilaseihin tehtiin niistä puuttuneet kolme alumiinista sivutukea. Näistä kirjoitin blogissani viime vuoden joulukuussa. Sen sijaan tuulilasipleksien reunoja vahvistavat alumiinireunukset jäivät tämän vuoden puolella tehtäviksi.

Tuulilaseissa oli ollut alumiinipellistä tehty kourumainen reunus tai reunavahvike. Siitä todisteena on säilynyt muutama pätkä alkuperäistä Kurjen ohjaamon ja matkustamon tuulilasin alumiinireunusta. Niiden perustella pystyimme mallintamaan uusien reunavahvikkeiden tekemisen. Todettiin lisäksi, että ohjaamon tuulilasin reunavahvike oli ollut matkustamon vahviketta hivenen leveämpi. Miksi näin, ei ole selvinnyt.

Työ aloitettiin ohjaamon tuulilasista. Millin paksuisesta taipuisasta alumiinipellistä leikattiin tuulilasin reunan pituinen ja alumiinivahvikkeen levyinen peltilista. Lista taivutettiin kanttikoneessa keskeltä pituussuunnassa 90 asteen kulmaan. Tämän jälkeen pellin reunat puristettiin ruuvipenkissä kouruksi. Edessä oli nyt reunuksen tekemisen vaativin työ, jossa kouruksi muokattu reunavahvike oli taivutettava tuulilasin reunaa muotoon pyöristettyine kulmineen.

Alumiinikourun muokkaaminen tuulilasin kulmien muotoon tehtiin pakottamalla alumiinikourua vasaralla kourun sisään laitettua peltilevyn vasten ja taivuttamalla samalla kourua halutun kaarimuodon aikaansaamiseksi. Pakottamisen edetessä alumiinikourun taivutusta jyrkennettiin, kunnes oli saatu tuulilasin 90 asteen pyöristetyn kulman muoto.

Kun ohjaamon tuulilasin alumiinireunus oli näin saatu alustavasti taivutettua, aloitettiin matkustamon tuulilasin reunavahvikkeen tekeminen. Matkustamon tuulilasin vahvike tehtiin kuitenkin aluksi ohjaamon kanssa saman levyiseksi ja vasta myöhemmin kavennettavaksi.

Kun kumpikin alumiininen tuulilasin reunavahvike oli saatu alustavasti muotoonsa, muokkaamisen hienosäätö tehtiin käyttäen apuna tuulilaseista tehtyjä vanerimalleja, joihin reunavahvikkeita soviteltiin niitä välillä muokaten. Reunavahvisteen kourun tiiveys varmistettiin vielä puristimella. Kun reunavahvikkeet sopivat täydellisesti vanerimalleihin, vahvikkeita kokeiltiin varsinaisiin tuulilasiplekseihin. Todettiin uusien reunavahvikkeiden istuvan hyvin pleksien reunaan. Vasta nyt matkustamon tuulilasin reunavahvike kavennettiin lopulliseen leveyteensä.

Reunavahvikkeet olivat nyt valmiit pintakäsiteltäviksi. Vahvikkeiden alumiinipinnat hiottiin ensin sileäksi ja sitten vielä kiiltäviksi. Sen jälkeen pintaan hiottiin 1920-luvulla lentokoneiden alumiinipeltien pinnoissa yleisesti käytetty pyöröhiontakuvio. Vastaavaa kuviota oli vielä nähtävissä Kurjen tuulilasien säilyneissä reunavahvikkeiden pätkissä.

 
Hiontakuvio tehtiin reunavahvikkeen kiillotettuun pintaan halkaisijaltaan 30 mm leveällä hiontaistukalla. Istukan päähän kiinnitettiin karhunkielestä nahkapaskalla leikattu pyöreä pala. Pyöröhiontaistukka kiinnitettiin pylväsporaan, jolla painettiin kevyesti alumiinireunavahvikkeen pintaan peräkkäisiä pyörökuvioita niin, että pyörökuviot peittivät osittain toisiaan. Näin pyörökuviointiin ei jää alueita, joista kuviointi puuttuisi. Kun hiontakuviointi saatiin valmiiksi, ohjaamon ja matkustamon reunavahvikkeet painettiin paikoilleen tuulilasin reunaan, johon ne kiinnitettiin pienillä pulteilla.

Tuulilaseista puuttui vielä lasien keskellä sijaitsevan alumiinisen kolmiotuen kohdalla lasin ulkopinnalle tulevat alumiinilistat. Tehtiin nuo listat ja niihinkin hiottiin pyörökuvio. Listat kiinnitettiin pienillä pulteilla tuulilasin läpi alla olevaan kolmiotukiin.

Nyt ohjaamon ja matkustamon tuulilasit voitiin kiinnittää lopullisesti Kurjen runkoon. Etuohjaamon tuulilasin pianosaranamainen tyvilista ruuvattiin runkoon messinkiruuveilla. Tarkoitusta varten hankittiin vanhanaikaisia hahlokantaisia ruuveja, koska museokone Kurjessa ei voida käyttää nykyaikaisia ristipää- tai torx -ruuveja. Matkustamon tuulilasin tyvilista kiinnitettiin puolestaan Kurjen runkovaneriin pienillä 3x10 mm pulteilla, kuten oli menetelty konetta vuonna 1927 rakennettaessa.

Ohjaamon ja matkustamon tuulilasit oli nyt saatu valmiiksi - tosin ei ihan kokonaan. Tuulilasipleksejä peitti vielä muovinen suojakalvo. Kalvot poistetaan vasta, kun Kurjen runko on saatu kokonaan valmiiksi palautettavaksi Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle. Näin estetään tuulilasipleksien naarmuttuminen Kurjen runkoa vielä muilta osin kunnostettaessa. I.V.L. K.1 Kurjen runko palautuu Vesivehmaalle viimeistään syksyllä.

Etulevy Kurjen moottoripukkiin

Tiistai 25.4.2017 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhoon kunnostettavaksi tuodun I.V.L. K.1 Kurjen rungon moottoripukki oli ilman etulevyä ja alumiinipeltisiä ylä- ja sivusuojuksia. Pukin etulevyyn kiinnittyy Kurjen moottori, tai kiinnittyisi, jos vaan sellainen olisi saatavilla. Valitettavasti yhtään Siemens-Halske Sh 12 yhdeksän sylinteristä tähtimoottoria ei ole tarjolla Kurkeen kiinnitettäväksi. Jos vaan joku tietää, että jonkun varaston kätköissä lymyää kyseinen moottori, niin hienoahan sellainen olisi saada. No, moottorin puutteesta huolimatta päätettiin Kurjen moottoripukkiin rakentaa puuttuva moottorin kiinnityslevy sekä pukin yläpuolta ja kylkiä peittävät suojuspellit.

Koska Kurjen piirustuksia ei ole säilynyt, mallia pukin etulevyyn otettiin Suomen Ilmailumuseon I Hallissa olevasta VL Sääski II (SÄ-122) -koneesta. Tämä siksi, että samat suunnittelijat suunnittelivat Sääsken ja Kurjen suunnilleen samoihin aikoihin ja molemmissa koneissa oli sama Siemens-Halske Sh 12 -moottori. Onkin erittäin todennäköistä, että kummassakin koneessa oli samanlainen moottoripukin etulevy ja moottorin kiinnitys. Suomen Ilmailumuseossa olevassa SÄ-122:ssa moottoripukin etulevy on paksua vaneria ja se on etupuoleltaan verhoiltu alumiinipellillä. Niinpä Kurjen etulevyn materiaaliksi valittiin paksu 18 mm vaneri, joka verhoiltaisiin alumiinipellillä.

Moottoripukin etulevyn rakentaminen aloitettiin selvittämällä levyn yläreunan muoto ja korkeus. Tämä totutettiin kiinnittämällä koneen nokan päälle moottoripukin yläpuolelta puuttuvaa verhoilua mallintava pahvi. Pahvin etureunan perusteella määritettiin etulevyn yläreunan muoto ja korkeus. Etulevyn sivujen ja alareunan muoto määrittyi pukin mittojen mukaan. Kun etulevyn muoto oli alustavasti selvillä, tehtiin etulevystä tukeva pahvimalli. Mallilla haluttiin varmistaa levyn lopullinen muoto. Pahvimalli kiinnitettiinkin pukkiin, jossa sitä vielä muokattiin.

Valmista pahvimallia hyväksi käyttäen sahattiin vanerista päätylevyn aihio. Etulevyn nurkkiin tulevien paksujen kiinnityspulttien sijaintien määrittämiseksi vanerilevy kiinnitettiin moottoripukkiin puristimilla. Kun pulttien paikat olivat selvillä, porattiin levyyn nurkkapulttien reiät. Näin levy saatiin asennettua pulttien varaan ja voitiin porata reiät myös lopuille pukissa olevalle 10:lle etulevyn kiinnityspultille. Levyn reunoja jouduttiin vielä jonkin verran muokkaamaan ja hiomaan.  Viimeiseksi vanerilevyyn tehtiin moottorin kiinnittämisen edellyttämä pyöreä aukko. Aukon sijainti ja koko saatiin laskettua Sääski SÄ-122 -koneen moottoripukin aukon perusteella.

Ennen pukin etulevyn etupuolen pellityksen aloittamista piti selvittää etulevyn verhoilupellin, pukin yläpuolen suojuspellin ja sivupeltien suhteet toisiinsa eli missä järjestyksessä pellit kiinnittyvät toisiinsa. Kurjesta otettujen valokuvien perusteella saatiin selville, että Kurjen moottoripukin etulevyn reuna on alimmaisena. Sen päälle kiinnittyy pukin yläpellin reuna. Takareunastaan avautuvat sivupellit tulevat päällimmäiseksi peittäen niin pukin yläsuojuspellin kuin etulevyn verhoilupellin reunan.  

Vanerisen etulevyn verhoilu aloitettiin pellittämällä ensin vain levyn reunat. Tätä varten leikattiin peltisuikale, joka ulottui muutaman sentin levyn reunan yli levyn takapuolelle. Reunapelti taivutettiin takareunan ylitse ja kiinnitettiin levyn reunaan pienillä nauloilla ja levyn takapuolelle nupeilla.

Kun levyn reunat oli saatu verhoilluksi, aloitettiin etulevyn etupuolen verhoilu 1,2 mm paksulla alumiinipellillä. Alumiinipellistä leikattiin etulevyn muotoinen kappale, joka oli kauttaaltaan vanerilevyä muutaman sentin leveämpi. Näin pellin reunat voidaan taivuttaa kaukalomaiseksi pukin etulevyn reunojen yli. Pellin reunat taivutettiin prässissä, jonka jälkeen peltiin porattiin reiät kiinnityspulteille. Nyt verhoilupelti voitiin ensi kertaa sovittaa vanerisen etulevyn päälle ja koko etulevy koekiinnittää moottoripukkiin. Verhoiltu etulevy sopi hyvin paikoilleen.

Verhoilupellistä puuttui vielä moottorin kiinnitysaukko. Sen vuoksi pelti irrotettiin vielä kerran vanerilevystä ja siihen leikattiin sentin verran vanerilevyssä olevaa aukkoa pienempi reikä. Näin pellissä olevan aukon reuna voitiin pakottamalla taivuttaa kaulukseksi vanerissa olevan aukon reunan päälle. Nyt moottoripukin etulevyn verhoilupelti voitiin lopullisesti asentaa pukin vanerisen etulevyn päälle ja valmis etulevy kiinnittää moottoripukkiin.    

Kurjen streevojen korjaus ja uusien rakentaminen

Maanantai 27.2.2017 - Tiistaikerholainen

Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta löytyi kaksi I.V.L. K.1 Kurjen kuudesta vaneriverhoillusta siipituesta eli streevasta. Löytyneet tuet ovat siiven etutuki ja keski- eli vinotuki. Tuet olivat vaurioituneet, mutta hyvin korjattavissa.

Kurki tarvitsee kuitenkin kuusi siipitukea, koska niitä on kolme kummallakin puolella. Puuttuvat neljä tukea on rakennettava. Löytyneet tuet toimivat niiden rakentamisen malleina. Kokonaan puuttuvat siiven takatuet oletamme identtisiksi etutukien kanssa, joten niidenkin rakentaminen ilman piirustuksia on mahdollista. Kurjen piirustuksiahan ei ole säilynyt.

Löytyneet siipituet olivat vaurioituneet. Niiden vaneriverhoilussa on reikiä ja verhoilu on osittain lahonnut. Lahonneet kohdat joudutan uusimaan. Siipitukien verhoilussa olevien reikien korjaus on meneillään. Se tehdään Tiistaikerhossa totutulla tavalla. Vanerissa olevan reiän ympärille piirretään neliö tai suorakaide, jota myöden verhoiluvaneri leikataan pois ja aukko paikataan uudella vanerilla.  Sen sijaan siipitukien lahonneet kohdat puretaan ehjään vanerin asti ja verhoillaan uudestaan.

Itse asiassa on hyvä, että siipitukien lahonnutta vaneriverhoilua jouduttiin avaamaan ja poistamaan. Näin saatiin paljastettua siipituen sisärakenne, jota tarvitaan malliksi puuttuvien siipitukien rakentamisessa. Lahonneen verhoilun poistaminen paljasti, että siipituen runkona on 52 mm paksuinen teräsputki. Putkeen on kiinnitetty sekä siiven umpipuinen johtoreuna että jättöreunan puoleiset kaaret jättöreunan päätylistoineen. Koko komeus on verhoiltu 1,2 mm paksuisella vanerilla. Siipituen kummassakin päässä on puinen tukirakenne sekä runkoputken päähän kiinnitetyt metallikorvakkeet. Korvakkeilla tuki kiinnitetään runkoon ja siipeen.  

Alkuperäisen siipituen rakenne mallina suunniteltiin puuttuvan neljän siipituen tekeminen ja materiaalihankinnat. Täsmälleen saman paksuista teräsputkea ei löytynyt, mutta 50,5 mm teräsputki on riittävän lähellä alkuperäistä kelvatakseen uusien siipitukien runkoputkiksi. Tarvittavan puutavaran hankinta sekä johto- että jättöreunan rakentamiseksi ei tuottanut ongelmaa.

Streevojen tekeminen aloitettiin runkoputkien käsittelyllä. Hankitut kolmemetriset teräsputket puhdistettiin suojarasvasta ja sahattiin tarvittaviin määrämittoihin.  Siiven etu- ja takastreevan runkoputki on 262 cm ja keskistreevan 273 cm. Tämän jälkeen putket maalattiin mustalla Isotrol -lakalla. Päätettiin ottaa keskistreeva ensimmäisenä rakennettavaksi. Keskistreevan runkoputki kiinnitettiin tiukasti streevojen rakentamiseksi tehtyyn työalustaan.

Siipituen puisen johtoreunan tekemiseksi sahattiin streevan mittaisesta puupalkista 0,5 cm paksuisia listoja. Ne liimattiin johtoreunan paksuiseksi pakaksi runkoputken päälle asetettuina. Näin saatiin pohjastaan runkoputken muotoa noudattava aihio johtoreunaksi työstettäväksi. Aihio höylättiin ja hiottiin vastaamaan alkuperäisen siipituen johtoreunaa.

Johtoreuna kiinnitettiin neljällä ruuvilla runkoputkeen. Ruuvin kannat upotettiin syvälle puiseen johtoreunaan, jonka jälkeen ruuvinreiät tulpattiin puutapeilla. Näin runkoputken johtoreuna oli saatu paikoilleen. Oli putken jättöreunan puoleisten kaarien vuoro.

Alkuperäisestä siipituesta saatiin malli uusien siipitukien kaariin ja sen mukaan tehtiin valmiiksi jo kymmeniä kaaria. Yhteen siipitukeen niitä menee 14-16. Kaarien kyljet lakattiin. Siipituen kaaret sovitettiin paikalleen pitkin runkoputkea ja kiinnitettiin putkeen epoksiliimalla. Näin ei kyllä alun perin ole menetelty, koska vastaavaa liimaa ei 1920-luvulla ole ollut käytössä. Teimme siipituen jättöreunan mittaisen listan ja kiinnitimme listan niin ikään epoksiliimalla siipituen kaarien päihin. Näin ensimmäinen siipituki oli saatu rungoltaan pääosin valmiiksi.

Tuesta puuttuivat vielä kummankin pään umpipuiset tukirakenteet. Niiden tekeminen on meneillään. Samoin on meneillään streevan päihin tulevien metallisten korvakkeiden sorvaaminen. Korvakkeet tehdään niin ikään alkuperäisten korvakkeiden mukaisiksi.

Päätettiin tehdä muutkin puuttuvat streevat runkorakenteeltaan valmiiksi, ennen kuin edetään siipitukien viimeistelyyn ja verhoiluun.  Puuttuvan etustreevan rakentaminen onkin jo käynnistynyt.

Kurjen siipi Tiistaikerhoon

Lauantai 4.2.2017 - Tiistaikerholainen

Kurjen runko on ollut kunnostettavana Tiistaikerhossa keväästä 2016. Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla varastoituina olevia siipiä ei toistaiseksi ole voitu tuoda Tiistaikerhoon korjattavaksi. Syynä se, ettei suurikokoinen siipi mahdu Suomen Ilmailumuseon entisöintitilaan muiden meneillään olevien projektien lomaan. Tilanne kuitenkin muuttui, kun korjattavana oleva Kurjen runko voitiin siirtää entisöintitilasta toistaiseksi tyhjänä olevaan museon vaihtuvien näyttelyiden tilaan eli Välihalliin.

Näin entisöintitilaan syntyi Kurjen siiven suuruinen ”aukko”. Tosin ei koko siivelle, vaan toiselle siiven puolikkaalle. Kurjessa on koneen kokoon nähden suuri siipi. Kärkiväli on 12,3 metriä ja Kurjen rungon yläreunaan kiinnittyvän siiven puolikkaan pituus on 5,75 m ja leveys 2,32 m - aikamoinen leija siis.

Tammikuun 24. päivänä Kurjen runko siirrettiin Välihalliin, jossa rungon kunnostamiseen liittyvät työt nyt jatkuvat. Tällä hetkellä rakennetaan Kurjen moottoripukin alumiinipeltisiä ylä- ja sivusuojuksia. Moottoripukin päädystä puuttunut alumiinipellillä verhoiltu vanerinen moottorin kiinnityslevy on jo saatu valmiiksi ja asennettu alustavasti paikoilleen. Moottoripukin yläpelti on kiinteä, mutta sivulle tulevat pellit ovat avattavissa toimien samalla huoltoluukkuina pukin moottoritilaan. Suojuspellit tehdään 1,2 mm paksuisesta alumiinipellistä.

Maanantaina 30. tammikuuta Tikkakoskelta Vesivehmaalle saapunut puolustusvoimien siirtolavallinen kuorma-auto peruutti museohallin takaovien eteen. Siirtolava laskettiin maahan lastauksen helpottamiseksi. Kurjen oikean puoleinen siipi kannettiin museohallista umpilavan sisään sekä sidottiin liinoilla tukevasti kuljetusta varten. Siipi mahtui juuri ja juuri lavan mittoihin. Kun kaikki oli valmista, lava nostettiin takaisin kuorma-auton kyytiin ja matka kohti Vantaata alkoi.

Parin tunnin päästä kuljetus saapuikin Suomen Ilmailumuseon entisöintitilan oven eteen ja siipi siirrettiin sisään. Puolustusvoimat on jo monta kertaan vastannut sotamuseon omistamien koneiden siirroista Vesivehmaalta Suomen Ilmailumuseolle korjattavaksi. Kuljetukset ovat olleet varusmiesten koulutusajoa. Siis hyöty on ollut molemminpuolinen.

Kurjen kummatkin siipipuoliskot ovat sekä vaurioituneet että osin lahonneet koneen 90 vuoden aikaisen varastoinnin seurauksena. Kurkihan poistettiin varastoitavaksi syksyllä 1927. Vesivehmaalta tuodun oikean puolen siiven vaneriverhoilussa on kolmisenkymmentä pientä ja isompaa reikää. Vaneriverhoilu on myös paikoitellen niin lahonnut, että vanhaa verhoilua on purettava uuden rakentamisen tieltä.

Siipi ei kuitenkaan ole niin huonokuntoinen, kun olivat Tiistaikerhossa kunnostetun I.V.L. D. 26 Haukka I:n yläsiivet. Työtä on silti ihan riittämiin edessämme. Vaurioiden korjaamiseen päästään kunhan siiven vaurio- ja kuntokartoitus sekä siiven pintojen pesu ihmesienellä on tehty.  Siiven pesemiseen on jo ryhdytty.

Valmet Tuuli III ja I.V.L. K.1 Kurki Tiistaikerhon seuraavat projektit

Torstai 12.11.2015 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseon ja Tiistaikerhon kesken on keskusteltu museon kokoelmissa olevan Valmet Tuuli III -harjoituskoneen prototyypin entisöinnistä Tiistaikerhossa. Kokometallinen kone on huonokuntoinen ja tällä hetkellä varastoituna. Tuuli III:n kuntotarkastuksessa todettiin, että mikäli kone entisöitäisiin, sen pinnat jouduttaisiin kauttaaltaan maalaamaan uudelleen. Koko koneen maalausta ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä Tiistaikerhossa, vaan maalaus on pakko teettää ulkopuolisena työnä. Sen sijaan Tiistaikerhossa pystytään kyllä mm. purkamaan kone maalausta varten osiin, kokoamaan kone maalauksen jälkeen sekä kunnostamaan Tuuli III:n rungon sisätilat ohjaamoineen, uusimaan ohjaamon kuomun pleksit, huoltamaan moottori ja tarkistamaan laskutelineiden ja hallintalaitteiden toiminta. Koneesta ei tehdä kuitenkaan lentävää museokonetta.

Valmet Tuuli III koelennettävänä Ilmavoimissa. Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Hämeenlinnassa toimiva Koulutuskuntayhtymä Tavastian ammattiopisto kiinnostui Tuuli III:n maalauksesta oppilastyönä ja päätti ottaa Tuuli III:n osaksi pintakäsittelyn opetustaan. Lentokoneen maalaus sopii hyvin pintakäsittelyn opettamiseen ja se on myös oppilaita motivoiva hanke.

Työt aloitetaan jo vuoden 2015 puolella Tuuli III:n korkeusvakaajasta ja korkeusperäsimestä. Näillä testataan Tuuli III:n pintojen uudelleen maalaamisen edellyttämiä työmenetelmiä, ennen kuin koneen runko ja siivet toimitettaisiin Vantaalta Hämeenlinnaan. Tämä tapahtuisi vuoden 2016 puolella. Tiistaikerhon osalta edellä mainittu työskentelyrytmi tarkoittaa, että uudelleen maalatun rungon sisätilojen ym. kunnostamiseen päästäneen keväällä 2016.

Valmet Tuuli III:n runko Suomen Ilmailumuseon varastossa. Kuva: Lassi Karivalo.

Koska Tuuli III ei tule välittömästi Tiistaikerhon työkohteeksi, tarvitaan ”väliprojekti” marras-joulukuussa valmistuvan Focke-Wulf Fw 44 J Stieglitz (SZ-25) -kunnostusprojektin ja tulevan Tuuli III -projektin väliin. Täksi projektiksi on valittu Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla oleva I.V.L. K.1 Kurki.

I.V.L. K.1 Kurki Suomenlinnan jäillä maaliskuussa 1927. Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Kurki on toinen vielä kunnostamatta olevista Suomenlinnassa 1920-luvulla toimineen Valtion Lentokonetehtaan suunnittelemista ja rakentamista konetyypeistä. Vesivehmaan hallissa myös oleva VL E.30 Kotka on se toinen. Kurki on työmäärältään - ainakin etukäteen arvioiden - pienempi kuin Kotka ja siten väliprojektiksi sopivampi. Kurki kunnostetaan Tiistaikerhossa korjaavan konservoinnin periaatteella ja palautetaan sen jälkeen takaisin Vesivehmaalle.

Kurjen runko Vesivehmaalla toukokuussa 2015. Kuva: Lassi Karivalo.

Kurjen ottamisesta Tiistaikerhon työprojektiksi on sovittu Lahden Ilmasillan, Keski-Suomen Ilmailumuseon ja Suomen Ilmailumuseon kanssa. Kurjen runko tuodaan Tiistaikerhoon marraskuun lopulla samalla, kun paluukuljetuksena viedään Tikkakoskelle Tiistaikerhon kunnostaman Stieglitzin (SZ-25) siivet. ”Stigun” runko palautetaan Tikkakoskelle joulukuussa. SZ-25 pääsee muistomerkkikoneeksi Kauhavalle syksyllä 2016 rakennettavaan vitriiniin.